– Käveliekkuo, Ruškie Šuapkane, buabon luoh, šuata hänellä piiruane i padane voida da tiijušša, tervehyölleh go on hiän.
Ruškie Šuapkane šiinä-že yleni toizeh kyläh, buabon luoh. Aštuu hiän meččiä myöt', a vaštah hänellä Hukka. Himottau hukalla šyvvä Ruškieda Šuapkast'a da ei ruohi, žentän što läššä hallon leikkuajat ruattih.
Ka hiän i kyžyy Ruškielda Šuapkazelda:
– Kunne šie aššut, Ruškie Šuapkane?
– Mie mänen buabon luoh, – šanou tyttöne. - Vien hänellä piiruazen da padazen voida.
– A edähänä-go eläy šiun buabo? – kyžyy Hukka.
– Ylen edähänä, – šanou hänellä vaštah Ruškie Šuapkane. – Ka tuan melličän taguana, mi nägyy ieššä.
– Tiijät, midä, – šanou Hukka: – mie lähen buabon luoh. Mie lähen tädä dorogua myöt', a šie mäne tuada dorogua myöt': kačahamma, ken meistä väliämme tulou!
Läksi Hukka mi on vägie hyppiämäh suamoi lyhyttä dorogua myöt', a Ruškie Šuapkane läksi suamoi pitkiä dorogua myöt'. Aštuoss'a hiän keräi oriehua, tavotteli liipukkazie, keräi kukkazie. Ei proidin tyttöne i puolda matua, kuin Hukka jo tuli buabon kojin luoh i rubei judauttamah:
– Tuk-tuk!
– Ken šielä? – kyžy buabo.
– Tämä mie olen, Ruškie Šuapkane, tiän vunukkane, – vaštai Hukka vienozella iänellä: – mie toin šiula piiruazen da padazen voida.
Buabo veny postelissa läzijä. Iändä myöt' hiän priimi Hukan Ruškien Šuapkazen neičči i ravahti:
– Riftua nuorazešta, ovi i avavduu.
Hukka riftai nuorazešta, ovi i avaudu. Luottuači hiän buaboh i kerdah lainoi hänen. Šidä hiän šalbai oven, venyttiäči buabon postelilla i rubei vuottamah Ruškieda Šuapkast'a. Väliän hiän tuli i judahutaldi.
– Tuk-tuk!
– Ken šielä on? – kyžy Hukka.
Kuuluštahuoh gruboin hukan iänen, Ruškie Šuapkane enžistä pölläšty, no duumaiččou, što buabolla naverno on piäčakka i vaštai:
– Tämä mie olen, šiun vunukkane, Ruškie Šuapkane. Tuon šiula piiruazen da padazen voida.
– Hukka ravahti:
– Riftua nuorazešta, ovi i avauduu.
Ruškie Šuapkane riftai nuorazešta, ovi avaudu. Konža Ruškie Šuapkane mäni pertih, Hukka kattuači od'ualalla suamoi nenäh šuat, štobi tyttöne händä ei tunnuštais, i šanou.
– Šeizata voinke padane da piiruane kunne-nibuit' i venyttiäče miunke, lebiäčellä dorogašta.
Venyttiäiči Ruškie Šuapkane Hukalla reunah i šanou:
– Buabo, myttyöt šiula ollah pität kiät!
– Tämä, vunukkane, ših varoin, štobi paremmiin šilma kabuoll'a.
– Buabo, myttyöt šiula ollah pität korvat!
– Tämä, vunukkane, ših varoin, štobi paremmiin šilma kuulla.
— Buabo, myttyöt šiula on šuuret šilmät!
– Tämä vunukkane, ših varoin, štobi paremmiin šilma nähä.
– Buabo, myttyöt šiula ollah šuuret hambahat!
– Tämä ših varoin, štobi šyvvä šilma! Näinke šanoinke Hukka luottuači Ruškieh Šuapkazeh i lainoi hänen.
Täh aigah kodizešta šiiričči aššuttih hallon leikkuajat. Hyö kuuluššettih humizennan, hypättih kodizeh i tapettih Hukan. Šidä leikattih häneldä vačan, i šieldä viijittih Ruškie Šuapkanei hänen buabo čieloit i koškomatta.